Avustukset ja tapahtuman rahoitus

Kaupungin avustukset tapahtumille

Alueraha

Myyrmäen aluetoimikunnan myöntämää aluerahaa voi hakea ympäri vuoden tapahtumien järjestämiseen. Hakemus tulee jättä 21 vuorokautta ennen tapahtumaa sekä 21 vuorokautta ennen aluetoimikunnan kokousta kaupungin kirjaamoon tai Myyrmäen yhteispalvelupisteeseen. Alle 500 euron avustukset voidaan myöntää viranhaltijapäätöksellä ja sitä suuremmat käsitellään aluetoimikunnassa. Aluetoimikunnan myöntämät avustukset ovat vaihdelleet 200 euron ja 10 000 euron välillä, joskin yli parin tuhannen euron avustukset ovat harvinaisia. Aluerahalla voidaan myös tukea alueellisia hankkeita tai tapahtumia, jotka lisäävät asukkaiden osallistumismahdollisuuksia, parantavat tiedon välittymistä asukkaiden ja kaupungin toimielinten välillä ja edistävät alueen myönteistä kehittymistä.  Aluerahalla toteutettavat hankkeet tai tapahtumat tulee järjestää myöntävän toimikunnan toiminta-alueella. Niiden tulee olla kaikille avoimia. Kuntalaisten osallistumista ei saa rajoittaa esimerkiksi yhteisön jäsenyyden, kutsun, aatteellisen näkemyksen tai muun näihin verrattavan seikan perusteella. Mahdollisen pääsymaksun tulee olla kohtuullinen. 

Svenska kommittén myöntää aluerahaa samoilla perusteilla ruotsinkielisiin tapahtumiin.

Ohjeita aluerahan hakemiseen ja hyväksyttäviin menoihin löytyy seuraavasta linkistä:
http://www.vantaa.fi/fi/osallistu_ja_vaikuta/aluetoimikunnat_/alueraha

Vapaa-ajan lautakunnan myöntämä kohdeavustus kulttuuritoimintaan

Kohdeavustusta myönnetään hakemuksesta yhteisöille ja ryhmille taide- ja kulttuuritapahtumien sekä muiden kulttuuritoiminnaksi katsottavien hankkeiden toteuttamiseksi Vantaalla. Avustusta tulee hakea viimeistään 21 vuorokautta ennen tapahtumaa. Lisätietoja linkistä: http://www.vantaa.fi/fi/kulttuuri/avustukset#Kohdeavustukset
Hakulomake: http://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/88929_533020sr.pdf

Vapaa-ajan lautakunnan myöntämä kohdeavustus nuorisotoimintaan

Kohdeavustusta myönnetään vantaalaisille nuoriso- ja varhaisnuorisojärjestöille, nuorten toimintaryhmille sekä muille nuorisotyötä tekeville ryhmille. Kohdeavustus on kertaluonteinen avustus lasten tai nuorten toimintaan kohdistuvan projektin, hankkeen, leirin, tapajhtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen tai siihen osallistumiseen, uusien työmuotojen kokeiluun sekä nuorten itsensä toteuttamiin ja järjestämiin toimintoihin, jotka tukevat nuorten omaa osallistumista ja vaikuttamista.
Lisätietoja linkistä: http://www.vantaa.fi/nuorille/kansalaistoiminta_ja_jarjestot/avustukset 
Hakemuslomake: http://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/85662_533078.pdf

Rahankeräykset ja arpajaiset

Rahankeräykset ja arpajaiset ovat pääsääntöisesti luvanvaraista toimintaa. Lupa Vantaalla toimeenpantaville keräyksille ja arpajaisille haetaan Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta puh 071 8730 291 sekä laajemmalla alueella tai verkossa toimeenpantaville keräyksille ja arpajaisille Poliisihallitukselta puh 071 878 0181. Lupa voidaan myöntää yleishyödylliselle yhteisölle yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseen. Luvan hakijan tulee lähtökohtaisesti olla rekisteröity, mutta lupa rahankeräyksen toimeenpanemiseen voidaan myöntää myös luonteeltaan tilapäiselle rekisteröimättömälle yhteisölle.
Ohjeita rahankeräysluvan hakemiseen: http://www.poliisihallitus.fi/poliisi/hallitus/home.nsf/pages/445EA86B39DC3623C22576DA004CEB8D?opendocument
Lomake rahankeräysluvan hakemiseen: http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/96437ECCCBCDBD14C22576570022B8E4?opendocument
Ohjeita arpajaisluvan hakemiseen: http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/905446A93FC28974C2256BC200465EA4?opendocument
Lomake arpajaisluvan hakemiseen: http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/96437ECCCBCDBD14C22576570022B8E4?opendocument

Ilman viranomaisten myöntämää lupaa rahankeräys tai tavara-arpajaiset voidaan toimeenpanna seuraavin edellytyksin:

Rahankeräys:

Rahankeräyslupaa ei tarvita päiväkodin ryhmän, koululuokan tai vakiintuneen opinto- tai harrasteryhmän suorittamaan rahankeräykseen, jos rahankeräyksen toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä vastaa täysivaltainen henkilö. Rahaa saadaan kerätä päiväkodin ryhmän, koululuokan, opinto- tai harrasteryhmän, päiväkodin, koulun tai muiden tahojen järjestämissä tilaisuuksissa, jos kerätyt varat käytetään opiskelun tai harrastustoiminnan edistämiseen.

Rahankeräyslupaa ei tarvita myöskään kokoontumislaissa tarkoitetun yleisen kokouksen järjestäjän kokoukseen osallistuvien keskuudessa suorittamaan rahankeräykseen silloin, kun yleinen kokous järjestetään sisätiloissa.

Tavara-arpajaiset:

Pien- ja miniatyyriarpajaisissa voittojen yhteenlasketun arvon on oltava vähintään 35 % arpojen yhteenlasketusta myyntihinnasta ja pienimmän voiton on oltava vähintään yhtä suuri, kuin arvan hinta. Voittojen tulee olla tavaraa tai palveluita tahi niihin vaidettavissa olevia lahjakortteja.

Pienarpajaiset

Arpajaislain mukaan yleishyödyllinen yhteisö tai säätiö saa toimeenpanna ilman lupaa tavara-arpajaiset, joissa arpojen yhteenlaskettu myyntihinta on enintään 2000 euroa ja joissa arpojen myynti ja voittojen jako tapahtuu samassa tilaisuudessa.Koululuokka tai sitä vastaava opintoryhmä voi opiskelun tai opiskelua tukevan harrastustoiminnan edistämiseksi toimeenpanna pienarpajaiset, jos arpajaisten toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä vastaa täysivaltainen henkilö

Miniatyyriarpajaiset

Työyhteisö tai vakiintunut harrastusryhmä voi ilman lupaa ja tilitysvelvollisuutta toimeenpanna jäsentensä keskuudessa virkistys- tai harrastustoimintansa taikka yleishyödyllisen toiminnan edistämiseksi tavara-arpajaiset, joissa arpojen yhteenlaskettu arvo ei ylitä 500 euroa ja joissa arpojen myynti ja voittojen jako tapahtuu samassa tilaisuudessa.

Joukkorahoitus

Rahaa tapahtuman järjestelykuluihin voi kerätä myös joukkorahoituksella. Joukkorahoitukselle ei tarvita lupaa, mikä kyse on vastikkeellisesta rahoitushausta, jossa jokainen rahoittaja saa jonkin vastikkeet: kortin, paidan, pääsylipun tms. Kotimainen joukkorahoitusalusta löytyy osoitteesta www.mesenaatti.me josta löytyvät myös seikkaperäiset ohjeet rahoitushaun käynnistämiselle.

 

 

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Tiedotus tapahtumasta
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

MYYRMÄKI-liikkeen kumppanit

Seuraavassa on esitelty MYYRMÄKI-liikkeen kumppanit 2014 - 2015. Klikkaamalla logoa pääset kumppanin omille sivuille.

Log In or Sign Up

Salasana unohtunut? / Käyttäjätunnus unohtunut?