Graffitien historia Myyrmäessä

 raitti

Katutaideprojektin lähtökohdat

 - Tunnelin korkuinen nalle oli vanhempien rouvien erityissuosikki, muistelee Ville Sohlberg oli vuonna 1995 koululaisena maalaamassa Myyrmäen tunnetuinta graffittia Vaskivuorentien alittavaan Myyrmäenraitin alikulkutunneliin. Ensimmäinen laillinen graffitti tuo ei Myyrmäessä ollut, sillä oppilaat olivat maalanneet Myyrmäenraitin alikulun Virtatien kohdalla jo 1980-luvun puolella. Myös Sohlberg koulutovereineen toteutti ensimmäisen työn jo 1990 Putouskujan tunneliin. Tuosta ensimmäisestä työstä oli jäänyt mieleen “se hyvä fiilis mikä oli kun päästiin kavereiden kanssa maalaamaan oikein kunnolla”.

Meitsi on kyllä ikuisesti hieman katkera kun se Uomarinteen koulun vieressä oleva tunneli vedettiin kauniin pirteän harmaaksi, kirjoitti Toni Toninen Facebookissa kun kyselimme muistoja Myyrmäenraitin graffiteista.

Ne oli hienoja aikansa kuvia miten nuoret sen ajan kokivat ja jos oikein muistan ne oli säilynytkin ihan hyvin. Siellä oli nuorten teoksia jotka heijasteli sen aikaisen kylmän sodan aikaista fiilistä. Ydinase, sota, rauha, ihmisten tasa-arvo, rasismi olivat ainakin teemoina siinä nuorten tekemässä mosaiikkiteoksessa, Toni muistelee.

Idea hankkeeseen olisi saatu muista hienoista luvallisista graffiteista joita Ville Sohlberg muistelee olleen tuohon aikaan jo aika paljon.

Ja toki tuossa vaiheessa oli tullut jo vuosia piirrettyä graffiteja paperille ja vanhempien hankkimille vanereille, niin into maalaamiseen oli kova. Luvallinen graffiti oli ainoa tapa päästä toteuttamaan itseään rikkomatta lakia. Sohlberg pitääkin tärkeänä, että luvallisia paikkoja on viime vuosina tullut lisää jotta nuoret eivät ajaudu rikollisiksi piirtämisharrastuksen takia.

Melkein kaikki Myyrmäessä vuosina 1995 - 2007 asuneet muistavat sivun ylälaidan maalauksen Vaskivuorentien alikulkutunnelissa Myyrmäenraitilla. Työt ovat selvästi osa Myyrmäessä varttuneiden identiteettiä. Niin paljon palautetta olemme saaneet, kun lähdimme puuhaamaan Myyrmäki -liikkeen ensimmäisenä hankkeena uusien töiden maalaamista tunneleihin. Konsepti tämän päivän hankkeessa on sama kuin pari vuosikymmentä takaperin. Paikalliset nuoret suunnittelevat ja toteuttavat maalaukset. Alikulkutunneleita sekä harmaata betonipintaa Myyrmäessä riittää.

Viimeksi muutettukeskiviikko, 23 heinäkuu 2014 22:13
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Katutaidehanke Meidän katu -näyttely »
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

MYYRMÄKI-liikkeen kumppanit

Seuraavassa on esitelty MYYRMÄKI-liikkeen kumppanit 2014 - 2015. Klikkaamalla logoa pääset kumppanin omille sivuille.

Log In or Sign Up

Salasana unohtunut? / Käyttäjätunnus unohtunut?